Pyörämatkailun kehittämisen aika on nyt

Useilla eurooppalaisilla matkailualueilla korona-aika on vauhdittanut kotimaiset matkailijat pyörän selkään. Pyörämatkailu vastaakin useisiin pandemian kiihdyttämiin trendeihin, kuten kotimaanmatkailuun, kestävään matkailuun sekä ihmisten kasvaneeseen aktiivisuuteen. Kehittämistrategioita on yhtä paljon kuin matkailualueitakin, mutta perusasiat ovat kaikilla samat.

EuroVelo & Cycling Tourism Conference 2021 järjestettiin lokakuussa Barcelonassa kahden vuoden tauon jälkeen, kun yli sata pyörämatkailun kehittäjää hurrasi ja taputti seisoen matkailulle avautuvalle maailmalle. Ellaren Tiina oli paikan päällä kuuntelemassa pyörämatkailun ajankohtaisia kuulumisia eurooppalaisilta alueilta. On selvää, että pyörämatkailulla tulee olemaan merkittävä rooli pandemiasta toipumisesta. Korona-aika on osoittanut, että muutoksia ja päätöksiä on mahdollista tehdä nopeasti.

Kaikki paukut kotimaan markkinointiin

Ympäri Eurooppaa saapuneet edustajat kertoivat korona-ajan kuulumisia puolentoista vuoden ajalta. Useilla matkailualueilla pandemia on ollut kotimaan matkailun kannalta kuin pieni lottovoitto. Esimerkiksi entinen kaivoskaupunki Limburg, nykyinen alankomaalainen pyöräilyhitti, on onnistunut vakuuttamaan myös paikalliset pyöräilijät. Viimeisen 30 vuoden aikana sekä erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana tehty työ näkyy Visit Limburgin Ward Seegersin mukaan alueen yrittäjien rahapusseissa. Alueella on korona-aikana panostettu erityisesti kotimaan markkinointiin: paikallisille on pyritty näyttämään, mitä aivan oman oven takaa löytyy.

Pyöräilystä vauhtia ympärivuotisuuden kehittämiseksi

Myös espanjalainen La Molinan matkailualue on onnistunut kasvattamaan suosiotaan pyöräilyn avulla. Aiemmin lähes 95 % matkailijoista saapui alueelle talvikaudella. Matkailijavirtoja on saatu kuitenkin tasoitettua yksinomaan pyöräilyn avulla ja tällä hetkellä lähes 20 % matkailijoista suuntaa alueelle kesäkaudella. Aiemmin lähinnä alamäkipyöräilijöitä houkutelevaan La Molinaan tullaan nyt nauttimaan koko perheen kesken. La Molinassa on huolehdittu, että tarjolla on laadukkaiden reittien lisäksi kaikki mukavuudet, joita uusi asiakasryhmä tarvitsee. Kyse ei ole siis pelkästään reittien ja infran, vaan koko matkailualueen kehittämisestä tavoitellulle kohderyhmälle sopivaksi. Kesät 2020 ja 2021 ovat olleet alueella parhaimpia kesiä ikinä. Kunnianhimoisena tavoitteena on tasoittaa ympärivuotisuutta 50/50.

Ei pelkästään alueellista kehittämistä

Myös Italiassa Bolognassa Ciclovia del Sole -reitistö on ollut korona-ajan menestys. Bolognan kaupungin Catia Chiusarolin mukaan menestyksen avaintekijöitä ovat olleet huolellinen suunnittelu, sujuva kommunikointi sekä tehokas koordinointi. Konferenssin useissa puheenvuoroissa nousi esille alueellisten reittien yhdistäminen isompiin kokonaisuuksiin. Esimerkiksi Ciclovia del Sole -reitistö on hiljattain yhdistetty EuroVelo 7 -reittiin, joka yhdistää Bolognan Veronaan. Lähivuosien tavoitteena on jatkaa reittiä Firenzeen. Chiusaroli kehottaa miettimään, miten alueelliset reitit saataisiin yhdistettyä jopa kansallisiin reitteihin. Suomea halkoo useampi EuroVelo-reitti.

Puhujien TOP3-vinkit aloitteleville pyörämatkailualueille:

1.       Infrastruktuuri kuntoon

2.       Aloita USP:eista: mieti, mitä erityistä alueella jo on.

3.       Kartoita alueen palvelut

+ tulosten mittaaminen ja kehittämisen seuranta on tärkeä lähtökohta!

Kehittämisrahaa on jaossa nyt runsaasti ympäri Eurooppaa. Ottavatko kohteet ulkomailla ja kotimaassa tästä koppia ennen kuin momentum on ohi?

Edellinen
Edellinen

Pyöräilytilastoja Outdooractivesta 2021

Seuraava
Seuraava

Ellare mukana Euroopan pyöräilyliiton reittikoulutuksessa