Vapaaehtoistyössä Pohjois-Devonissa -vesiseikkailua yllin kyllin

Wet, Wild and Walling -kivimuuria rakentamassa

Vapaaehtoistyöleirin nimi pitää paikkansa monessakin mielessä. Matkaan National Trustin järjestämälle vapaaehtoistyöleirille, taitaa olla minulla 3. Tällä kertaa teemana on “aktiivi” ja luvassa on työn ohella melontaa, uintimatkoja ja coasteering -nimistä aktiviteettiä, kiivetään kalliolle ja hypätään veteen. Kaikkea kannattaa kokeilla ainakin kerran elämässä.

Matkalla Pohjois-Devoniin

Pitkän junamatkan päätteeksi saavun Barnstaplesin pikkuasemalle Englannin lounaisrannikolle Pohjois-Devoniin. Hortoilen illan sateisessa pikkukaupungissa, minua tullaan noutamaan vasta seuraavana päivänä ja matkaa Exmoor Bunkhouseen on rapiat 30 km.

Seuraavana päivänä pääsen tutustumaan muihin leiriläisiin ja Bunkhouseen, joka on ahdas. Naisten makuusali on pieni, siellä on kerrosvuoteet 10 hengelle ja meitä on 10. Vuoteiden välit ovat kapeat, makoillessani omalla pedillä yllän helposti koskettamaan naapuripetiläistä. Tavaroiden kanssa tulee pikkasen ahtaampaa vielä, isot matkalaukut eivät meinaa mahtua minnekään ja kaappitilaa vaatteille on jokaiselle 2 hyllyä. Vau, yhteisessä suihkukopissa on meille 2 suihkua. Miesten puolella on väljempää, makuutiloja jää ylikin. Alakerran tilat eivät ole sen väljemmät. Pikkukeittiö, olohuone, jossa pitkä pöytä ja pari sohvaa. Yksi vaatteiden kuivaushuone, joka osoittautuu kultaakin kalliimmaksi. Tässäpä koitamme sitten viikon olla sopuisasti. Meitä on 10 naista, 6 miestä plus 2 leiriohjaajaa, mies ja nainen, joilla on omat makkarit.

Sunnuntaina alkaa työt. Tihkusateesa pakkaudumme pakettiautoon ja suuntaamme työmaalle, joka on noin 40 km päässä lammaslaitumien keskellä korkealla kukkulalla. Päivän rutiinit muodostuvat heti: ennen määränpäätä ajamme parkkipaikalle, jossa on WC:t ja suuntaamme pissabreikin jälkeen itse kohteeseen. Ajamme laitumien ja porttien läpi ja loppumatkan, noin 700 m, kävelemme työkalujen ja varusteiden kanssa. Meille annetaan sukelluslasitkin mitä kovasti ihmettelen mutta syykin selviää ennen pitkää.

Meillä on todellakin sukelluslasit päässä ja niitä ilman ei tule toimeen
Meillä on todellakin sukelluslasit päässä ja niitä ilman ei tule toimeen
Tehtävämme on purkaa ja koota Rooman vallan aikainen kivimuuri uudelleen
Tehtävämme on purkaa ja koota Rooman vallan aikainen kivimuuri uudelleen

 

Vettä ja tuulta piisaa ja niiden mukana lentää rapa, hiekka ja sora
Vettä ja tuulta piisaa ja niiden mukana lentää rapa, hiekka ja sora

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuten kuvista näkyy, on työtehtävä aika mittava. Työnjohtaja selvittää, että kivimuuria on viimeisen viiden vuoden aikana rakennettu muutama sata metriä. Vuodessa on keskimäärin 3 työleiriä ja kukin leiri rakentaa noin 10 metriä valmista muuria. Lisäksi paikkakunnan omat vapaaehtoiset ja National Trustin henkilökunta korjaavat muuria sen minkä ehtivät. Meidän homma on siis purkaa jäljellä oleva kivikasa, tasata maa ja rakentaa noin 1,5 m leveä muuri uudestaan. Korkeutta sille tulee noin 160 cm. Hel—i, mihin tuli ryhdyttyä! Kukkulalla tuulee ja sukelluslasit ovat todella tarpeen. Sade ja tuuli piiskaavat päin naamaan ja seassa lentelee hiekkaa. Silmiin sattuu ihan p….sti! Ensimmäisen päivän aikana teemme hommia muutaman tunnin ja nautimme pellolla, sateessa, tuulen ujeltaessa ja lampaanpaskan keskellä perienglantilaiset teet. Kyllä on mukavaa. Illalla tulemme majapaikkaan litimärkinä, kengät kurassa ja mieli matalalla. Vanha kivitalo on kylmä, kostea ja ahdas ja tunnelma ei ole järin korkealla. Ensimmäisen kerran kaikkien pyörämatkojen ja työleirien jälkeen mietin, että lähtisin kotiin jos vain pääsisin. Mutta täältä korvesta ei ole mitään mahdollisuutta päästä pois.

Aurinko hiipii esiin

Parin päivän päästä helpottaa ja homma rutinoituu. Ylös, auttamaan aamiaisen teossa, omien eväsleipien teko ja matkaan. Muutama tunti töitä, teetauko, taas töitä, lounas ja pikkutrippi pissipaikalle, takaisin ja taas töitä, teetauko ja kämpille. Vaatteiden huuhtelu pahimmasta moskasta, vaatteet kuivaushuoneeseen, joka sivumennen sanoen tuoksuu karmealta, ja sitten suihkujonoon. Jokaisella on oma ruuanlaittovuoro parin kanssa ja minä saan parikseni leirin johtajan Clairen, josta on kylläkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Keskittymiskyky on aika lailla nolla muuten erittäin mukavalla naisella.  Ihan kuin kärpänen surisi keittiössä kaverina. Oma soppavuoro tulee kuitenkin hoidettua ja iltaisin on aikaa lueskella. Kylällä on yksi pubi, internetiin pääsee vain sieltä ja kämpillä voi vain lukea. Onneksi meillä on matkaseurana kaksi vanhaa herraa, jotka osaavat viihdyttämisen tauon. Harva se ilta he järjestävät jotain ohjelmaa.  Jossain välissä luen Knausgårdin Taisteluni -sarjan 4. osaa ja aikuisiän kynnyksellä olevan nuorukaisen seksihaaveet eivät oikein tahdo kiinnostaa.

Vesiurheilua yllin kyllin

Leirin hintaan kuuluu kolme opastettua retkeä. Yksi on melontaretki, yksi uimamatka ja kolmantena urheilulaji nimeltä coasteering, josta olen kuullut ja katsellut videoita etukäteen. Periaatteessa homman nimi on se, että kiivetään kalliolle ja hypätään veteen. Me aloitamme kolmantena päivänä uimaretkellä. Märkäpuvut päälle ja kellukkeet ja sitten kahlataan mereen. 12°-asteista Atlantin loiskuvaa, suolaista, läpinäkymätöntä vaaleanruskeaa vettä pärskyy silmiin ja hrr..paleltaa. Ensimmäinen etappi on jonkunlainen kallio, jonne on matkaa muutama sata metriä. Voi räkä, ettei tullut uimalaseja mukaan. Rantaudumme ja kiertelemme katselemassa luolia ja sitten jatkamme matkaa. Minusta tämä ei ole yhtään kivaa. Räpiköin jälkijoukossa ja muutaman etapin jälkeen ilmoitan ohjaajalle, että tämä oli tässä. Palaan takaisin roikkumalla kajakin perässä kiinni.

Hyppy hyiseen veteen -coasteering

Matkaamme vähän kauemmas pikkubussilla ja BlueDotAdventuren tukikohdassa sonnustaudumme taas kerran märkäpukuihin, pelastusliiveihin ja kypäriin. Vaikuttaa ihan hurjan jännittävältä. Marssimme peräkanaa taas tyrskyihin ja uimme ensimmäiselle kallliokielekkeelle. Se on musta, liukas ja koostuu kapeista liuskoista, joiden reunat ovat teräviä. Puoliksi konttaamalla kiipeämme ensimmäiselle hypylle. Matkaa aaltoihin on noin 3 m ja homma sujuu siten, että silmät kiinni, nenä kiinni ja ota yksi iso askel. Sitten ei ole paluuta takaisin ja loppu hoituu ihan itsestään. Sitten uidaan seuraavalle hypylle, 5 m, ja siitä sitä seuraavalle, 7 m ja vielä viimeiselle, 10 m ja halutessaan homman voi tehdä uudestaan paluu-uinnilla. Minä hoidan homman kymppihyppyyn saakka periaatteella “kun olen kerran leikkiin lähtenyt”, mutta paluumatkalla kieltäydyn kunniasta. Suolaista ja kylmää vettä on ihan riittämiin ja kiitos vain minulle riittää. On ihan tarpeeksi, kun pulikoin takaisin lähtöpaikkaan välillä kallioiden yli liukastellen. Ei ikinä enää!! Videoistakin voi päätellä, että tämä on nuorten sällien touhua. Minä ole sentäs 55 v!

Kolmas urheilulaji on merimelonta. Käymme aamupäivän muurin rakennushommissa ja iltapäivällä suuntaamme saman ohjaajan kanssa melomaan. Märkäpuvut, pelastusliivit ja jälleen kerran kypärät päähän. Minä vähän ihmettelen kypäräpakkoa mutta ohjaajan mukaan ryhmässä meloessa on riski,että kanssameloja kopsauttaa toista melalla päähän ja siitä voi seurata korvausvaatimus. Joten, ilman kypärää ei ole vesille asiaa. Harjoittelemme melomista satama-altaassa pelaamalla vesisienipalloa, meillä on valtaisa keltainen pesusieni, jolla koitamme heittää toisiamme. Minuun ei osuta mutta saan muutaman täysosuman, hah hah haa! Ja sitten surffailemaan aalloille. Emme todellakaan tee mitään retkeä, luovimme muutaman sata metriä ulapalle ja laskettelemme aalloilla takaisin päin ja sama uusiksi. Se retki oli siinä ja oli lievästi pettymys. Käytännössä meloimme satama-altaan kieppeillä pari tuntia ja emme menneet mihinkään. Mikäs se tälläinen retki on? Pikemminkin pelkkä melontakokeilu.

Muuri nousee

Tässä välissä muurin rakentaminen alkaa sujua rutiinilla. Hölmösti purkaessamme muuria heittelimme kivet minne sattuu vaikka työnjohtaja sanoi meille moneen kertaan, että kootaan kivet pinoihin koon ja muodon mukaan. Kukaan ei kuunnellut. Kunhan vain purettiin apinanraivolla muuria. Tämä kostautuu kun rupeamme rakentamaan muuria uusiksi. Ensin ladotaan isot pohjakivet ja niiden väliin multaa. Multakin tuli heiteltyä mihin sattuu…Multa tampataan tiukaksi ja sitten seuraava kerros. Kivet ladotaan lievästi sisäänpäin kallistaen, samankokoiset ja -näköiset samaan kerrokseen ja kivet eivät saa heilua vaan niiden pitää istua tiukasti paikoillaan. Multaa taas väliin ja tampataan tiukaksi. Ja tätä hommaa päivä toisensa jälkeen. Onneksi aurinko sentään alkaa paistaa puolessa välin viikkoa. Nämä engelsmannit ovat karastuneimpia kuin minä ja viis veisaavat sateesta ja lampaanpaskasta. Teetauolla minä koitan vältellä lampaankasoja mutta paikalliset vetävät ihan tyynesti pitkälleen nurmikolle yhtään katsomatta.

Vanhimmat leiriläiset ovat lähes 80-kymppiset Homer ja David. Heillä piisaa aina joku hauska läppä, oli miten kurjaa tahansa. Automatkalla he laulaa loilottavat ihan hervottomia rallatuksia ja järjestävät iltaisin vielä meille iltaohjelmaa. Sketsejä, lauluesityksiä, tanssia..ja me nauramme ihan hervottomina. Läppä lentää illallispöydässäkin niin, että me kaksi ulkomaalaista sveitsiläinen Pia ja minä tipumme välillä kärryiltä tyystin. Pia on sentään englanninopettaja ammatiltaan.

Loppuviikosta muuri on jo todella korkea ja mullan kantaminen kivien väliin alkaa käydä työlääksi. Työnjohtaja tuo traktorilla aina uuden multakuorma, joka lapioidaan sankoon ja kannetaan muurin täytteeksi. Muodostamme rivin ja heilautamme multasankon aina seuraavan käsiin. Muurin vieressä oleva heilauttaa sen kunnon swingillä muurin päällä olevalle kaadettavaksi. Tämä käy työstä ja multakuormia tulee yksi toisensa jälkeen. Ei kivien nosteleminenkaan ihan kevyttä ole. Onneksemme kaikki ovat suurin piirtein yhtä ahkeria ja joukossa ei ole lusmuja. Nekin on nähty. Loppuviikosta työnjohtaja kiittelee meidät hyvästä työstä. Teimme tasokkaan pätkän, ei heilu kivet eikä varise multa raoista pois.

 

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: