Vapaaehtoistyössä Pohjois-Devonissa -vesiseikkailua yllin kyllin

Wet, Wild and Walling -kivimuuria rakentamassa

Vapaaehtoistyöleirin nimi pitää paikkansa monessakin mielessä. Matkaan National Trustin järjestämälle vapaaehtoistyöleirille, taitaa olla minulla 3. Tällä kertaa teemana on “aktiivi” ja luvassa on työn ohella melontaa, uintimatkoja ja coasteering -nimistä aktiviteettiä, kiivetään kalliolle ja hypätään veteen. Kaikkea kannattaa kokeilla ainakin kerran elämässä.

Read moreVapaaehtoistyössä Pohjois-Devonissa -vesiseikkailua yllin kyllin

Pyörämatka Kööpenhamina – Berliini, 520,2 km

Tanskan maaseudun idylliset tiet

Karsea paniikkiherätys!

Heräsin täyteen paniikkiin klo 06.40, kone lähtee klo 07.00 ja me vielä sängyssä! Voi piip! Tulta ja tulikiveä!! Kello oli soinut klo 04.10 joo...ja taksikuski soittanut 4 kertaa...Ajatukset sinkoilivat päässä, ei mitään mahista ehtiä lennolle, majoituksia varattu 8 yötä eteenpäin, menikö pitkään suunniteltu pyörämatka pipariksi..miten nyt Köpikseen??? Onneksemme Blue1 lähti 10.40 ja liput irtosivat 580 eurolla. Voi eeeii!! No, päästiin matkaa, matkakassaan tuli hitonmoinen lovi mutta minkäs teet. Kentällä oli sentään aikaa pakata fillarit ja juoda aamukahvit.

Aamuhässäkän jälkeen tukka sekaisin mutta onnellisesti lennolla kohti Köpistä

Suuntimat Köpiksen kentällä

Meikäläisellä on joskus tapana lähteä soitellen sotaan ja luottaa, että kyllä se tästä lutviutuu. Ulostuloaulan ulkopuolella kysyin taksikuskilta mihin päin on Köpiksen keskusta ja mihin päin  on Ruotsi. Me lähdimme Ruotsiin katsoen päinvastaiseen suuntaan ja koitimme pitää keskustan oikealla. Ja voíla, ei mitenkään tyhmästi tehty! Åikkaisen seikkailtuamme lähiöviidakossa tulimme viitoitetulle Kööpenhamina-Berliini -pyöräreitille. Matka alkoi ekaa etappia Kögeä kohti kovassa vastatuulessa, ja vau, me olimme onnellisesti pyörämatkalla! Maisemat eivät olleet kummoiset,  pelkkää lähiötä koko matka. Minulla oli lyhythihainen paita ja illalla huomasin, että käsivarret paloivat oikein kunnolla. Ei se mitään, aamujärkytyksen jälkeen olin ihan tyytyväinen, että oltiin reissussa. Pitkän ja vaiherikkaan päivän päätteeksi popsimme illalliseksi Konyan poikien tekemää aitoa tanskalaista sapuskaa, turkkilaista pitsaa. Muuta ei paikkakunnalta saanut. Ihan sama, vatsa tuli täyteen ja nukkumaan.

Vettä sataa..

Niin, eilenkin satoi vettä ja nyt sitä tuli kaatamalla, rännistä kaataen ja kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla. Värjöttelimme välillä puun alla mutta kun sade ei näyttänyt hellittävän, ei ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin polkea eteenpäin.

Lähes 60 km pelkkää vesisadetta...siitä se loma lähtee!
Lähes 60 km pelkkää vesisadetta...siitä se loma lähtee!

Tulimme lopulta pieneen kylään ja löysimme thai-ravintolan. Sinne! Lounas ja jalkahoito samalla istumalla. Kuppilaan vöyryi paikallisia mummoja. Kaikki istahtivat jalkahoitoon ja tilasivat siihen isot tuopit. Meneehän se sadepäivä noinkin. Me kuivattelimme aikamme sisällä , vaatteet olivat ihan läpimärät, vesi oli tunkenut vettä hylkivienkien kamojen läpi ja kamerakin oli niin kostea että linssi oli huurussa. Tuli sameita kuvia ja sekös meitä nauratti.

Sateisen päivän päätteeksi saavuimme Casa Betulaan, mitä kauneimpaan aamiaismajoitukseen, jota piti vanhahko pariskunta. Tarjolla oli vain yksi huone ja se oli meille. Nokkaunien päälle lähdimme "kylille" ja ainoa ravintolan tapainen oli turkkilainen kebab-pitsa -kuppila, ja tällä kertaa kurdien pitämä.

Kaksi kärpästä samalla iskulla. Lounas ja jalkahoito.
Kaksi kärpästä samalla iskulla. Lounas ja jalkahoito.

Todella tuhdin aamiaisen jälkeen pyöräilimme aamulla kohti Stegeä. Matkalla oli huikeita, pitkiä ja loivia alamäkiä ja vauhti kiihtyi välillä yli 40 km/h. Reitti oli rauhallinen, kulkijoita ei näkynyt ja kylät vain vilahtivat painaessamme ohi.

Königin-Aleksandrine -silllalla tuulee
Königin-Aleksandrine -sillalla tuuli .  Toiselle puolella on Mön.   Sillan yli polkiessa tuli hiki kylmästä tuulesta huolimatta. Onneksi poljimme loppumatkan myötätuuleen kauniiden maisemien keskellä.

Ukkonen nousuu
Ukkonen nousee

Stegessä majoituimme upeaan aamiaismajoitukseen ja saimme koko yläkerran käyttöömme. Ville suunnisti vaahtokylpyyn, minä seurustelin kaupan päälle tulleen ystävällisen kissan kanssa ja ihailin emännän orkidea-viljelmää. Pariskunta toi maahan viinejä ja ilmeisesti business pyöri hyvin talosta ja autosta päätellen.

Illalla kävmme vielä syömässä ja tällä kertaa turkkilaisen lisäksi kylässä oli kiinalainen. Tähän mennessä jokaiselta paikkakunnalta oli löytynyt turkkilaista mättöä, ei puhettakaan mistään tanskalaisesta keittiöstä, voileipäpöydistä tai mistään muustakaan. Turkkilainen kebab-, pitsa- ja hampurilaisruokala löytyy taatusti ja muuta ei. Unta ei tarvitse houkutella, tiukka rupeama ulkosalla, kuuma kylpy ja maha täynnä mättöä nukuttaa hyvin.

MØn –saarelta eteenpäin

Tuuli yltyi aamun mittaan ja meillä meni yli 2 tuntia 20 km matkalla. Kapea tie BogØn saarelle oli täysin tuulen armoilla ja kun puuskainen tuuli puhalsi 8 -14 m/s, ei polkeminen lopulta enää onnistunut. Istuimme kotvan kahvilla lauttasatamassa miettimässä syntyjä syviä ja päätimme oikaista seuraavalla saarella rantatien sijasta suoraan saaren läpi kohti Nyköping Falsteria. Pyörämatka taittui hiljalleen ja seuranamme oli vain meitä töllistelevät lehmälaumat ja pari massiivista härkää. Ei hullukaan ollut tällä säällä ulkosalla.

Tienvarren uteliaat töllistelijät. Ei tehnyt mieli tehdä lähempää tuttavuutta.
Tienvarren uteliaat töllistelijät. Ei tehnyt mieli tehdä lähempää tuttavuutta.

Majapaikkamme oli irlantilaisen rouvan B&B kaupungin ulkolaidalla. Meidän lisäksemme siellä majoittui outo grönlantilainen mies, joka näytti enimmäkseen viihtyvän kuuta kiertävällä radalla. Mies tuijotteli silmiään räpyttelemättä kaukaisuuteen ja emännän käskiessä liikkui paikasta toiseen. Niin kuin esimerkiksi teepöydästä omaan huoneeseen, omassa huoneessa sänkyyn eri käskystä ja ovikin kiinni omalla käskyllä. Eikä sanonut sanaakaan koko aikana! Mies oli emännälle tuttu aikaisemmilta kerroilta ja käskyttäminen näkyi sujuvan molempien osapuolien yhteisymmärryksessä. Majapaikka oli joka tapauksessa kiva, emäntä erittäin puhelias ja selitti meille elämäntarinansa, rakkaudet, erot, muutot, ylä- ja alamäet ja me väsyneet vain nyökkäilimme. Ja kuinka ollakaan, lähiruokalana toimi turkkilainen kebab-ravintola, kiitos siitä.

Hyvästi Tanska

Aamu valkeni synkkänä ja tuulisena ja oli sellainen fiilis, että ei enää pyöräilyä. Aurinko ei ollut paistanut hetkeäkään, vaikka palaneet käsivarteni muuta väittivät. Sen sijaan vettä ja tuulta oli piisannut ja eilinen oli liikaa. Fillaroimme keskustaan ja keskustassa hyppäsimme satamaan vievään bussiin. Tanskalaiset bussit nimittäin ottavat fillaritkin kyytiin, kiitos siitä. Kerrallaan kyytiin mahtuu 3 fillaria ja meitä on vain kaksi. Päätös osoittautui oikeaksi, vettä alkoi vihmoa jo matkalla satamaan ja satamassa tuuli vain koveni, katsokaan vaikka kuvan Tanskan lippuja. Sateesta ja tuulesta huolimatta meille jäi erittäin positiivinen kuva pyörämatkailusta Tanskassa. Reitit on merkitty erittäin hyvin, reittikartta on mittakaavassa 1:75.000 ja sen perusteella helppo suunnistaa. Olin lisäksi ladannut pyöräreitin Ipadiin mutta en ollut vielä kertaakaan tarvinnut sitä suunnistamiseen.

Hyvin opastettuja reittejä on helppo seurata.
Hyvin opastettuja reittejä on helppo seurata.

Ja Tanskan liput lepattaa
Ja Tanskan liput lepattaa. Lauttasatamassa odottelemassa Rostockin lauttaa.

 Saksa, ei ihan paska maa:)

Koko laivamatkan satoi vettä mutta onneksi se loppui Saksan puolella. Lyhyt pyörämatka satamasta Rostockiin oli helppo ja ei satanut eikä tuullut. Mitä teimme Rostockissa; etsimme illaksi italialaisen ravintolan ja herkuttelimme kolmen ruokalajin menun läpi ja vielä kahvit päälle. Tämä se on elämää! Ilta kului kaupungilla mm. paikallisten skinien touhuja ihmetellessä. Hotellimme lähellä oli skinien suosima rock-klubi ja se näkyi katukuvassa. Nahkaliivisiä, kaljuja tatuoituja miehiä oli riittämiin.

Hotellimme oli pyöräily-ystävällinen mikä tarkoitti sitä, että siellä oli mm. pesukone ja kuivausrumpu käytettävissä. Pesimme kaikki sateessa lionneet, kosteat ja hikiset vaatteemme ja nautimme kuivausrummusta tulleiden puhtaiden vaatteiden lämmöstä.

Ruiskaunokkeja ja unikkoja

Rostock loppui ihan yht´äkkiä ja putkahdimme lähiön nurkalta keskelle mitä ihaninta maalaismaisemaa. Pysähdyin kuvaamaan ruiskukka- ja unikkopeltoja, sokerijuurikasta oli silmän kantamattomiin ja helposti poljettava asfaltoitu tie ilman liikennettä vei mukanaan. Lempeä tuuli hiveli poskea, aurinko paistoi ja voiko enempää enää pyytäkään. Pyöräreitti jatkui suorana ja me nautimme.  Ajatukset harhailivat polkiessasi ja se se on pyörämatkailua parhaimmillaan. Schwaanin jälkeen eksyimme reitiltä ja jotenkin päädyimme osittain betonoidulle peltotielle. Sitä pitkin pyöräilimme peltojen halki kunnes saavuimme ränsistyneen oloiseen Güstrowiin. Ei siitä sen enempää, jatkoimme matkaa ja jos mahdollista, maisemat parantuivat vielä aamuisesta. Tällä kertaa sukelsimme korkealle taivaalle kurottelevien punarunkoisten mäntyjen välissä puikkelehtivalle pyöräreitille. Aurinko pilkahteli havujen välistä ja  pyöräilimme kuin satumetsässä, hongat kaartuivat korkealla kohti toisiansa ja muodostivat  katon päidemme päälle. Helteisen päivän päätteeksi saavuimme pieneen lomakeskukseen järven rannalle. Saimme ison huoneiston päärakennuksen yläkerrasta ja meillä oli myös iso terassi, joka oli täynnä pääskysen pesiä ja lintujen jätöksiä. Yök! Tällä kertaa majapaikassamme oli myös ravintola ja söimme siellä pitkään haudutettua lihapataa, mm… hyvää oli.

Pikkupolkijan pieni onnettomuus ja mutsin moka

Nyt säätkin alkoivat suosia meitä. Ei ollut liian kuuma, ei liian kylmä. Pakkasimme aamulla riittävästi juomista tarakalle mukaan ja käänsimme fillarit kohti uusia seikkailuja. Ja persettiläinen, pyörä kaatui Villen päälle Berliinin moottoritien risteyksessä, ja Ville sai kunnon haavan pohkeeseensa. Siinä huomasin sitten, että jäi haavatarvikkeet kotiin. Saimme haavan jotenkuten putsattua huoltoasemalla ja jatkoimme etsien apteekkia tai terveysasemaa, joita ei löytynyt. Ei auttanyt kuin jatkaa. Linstowin jälkeen pellot vaihtuivat metsäksi ja lähes polkematta laskettelimme seuraavat parikymmentä kilometriä alamäkeä kohti Jabelia. Jabelissa tapasimme isomman pyöräseurueen, 3 miestä ja 7 noin 10-vuotiasta tyttöä matkalla Köpikseen, ja pummasimme heiltä haavan puhdistustarpeet. Pyöräilimme vielä Wareniin, jossa hommauduimme sairaalaan hoidattamaan Villen haavan. Sitä ei voinut enää ommella mutta se putsattiin kunnolla ja hoidettiin. Illalla nautiskelimme pienen hansa-ajan rantakaupungin tunnelmasta; kaunis huvivenesatama, viehättävä rantapromenadi ja historiallinen vanha kaupunki olivat ihan omiaan päämäärättömään oleiluun ja illanviettoon.

”You´re a hero”

Aamulla hyppäsimme pikkulaivaan ja ylitimme järven Hafendorfiin yhdessä muiden pyöräilijöiden, joita oli paljon, kanssa. Järveä kiertävä pyöräreittien verkosto näytti olevan suosittu. Me pyöräilimme kuitenkin Wesenbergiin ja majoituimme pyöräily-ystävällisessä pikkuhotellissa. Kylällä ei ollut häävisti ruokapaikkoja mutta löysimme lopulta puistosta esiintymislavan ja ruokakojun, jossa myytiin tasan kahta ruokalajia: seljankakeittoa ja gulassia. Soppakauhaa hämmenteli noin 70-kymppinen mies, joka toisteli Villelle ”you are a hero” kuultuaan, että olimme pyöräilleet Kööpenhamista tänne. Soppa oli maukasta, tuhtia ja ravitsevaa ja sitä oli riittävästi. Pyörämatkaillessa asiat ja tarpeet yksinkertaistuvat: päivän päätteeksi toivon vain kunnon ruokaa ja sitten päätä tyynyyn. Huomenna on taas poljettava, joten mitään iltarientoja ei jaksa eikä kaipaa. Yöllä jyrisi mahtava ukonilma, ja heräsimme siihen molemmat. Karoliina tekstasi, että ukkonen oli tappanut kolme ihmistä Saksassa. Matkan varrella olimme pyöräilleet ison festivaalin alueen ohi, pelloilla oli telttoja ja tuhansia ihmisiä, mahtoi olla kaikinpuolin kiva ja nautinnollinen yö.

Kinttupolkuja ja peltoteitä

Seuraavana päivänä matkalla olikin yllätyksiä edessä ja selvisi sekin mitä tarkoittivat tulkitsemattomat pyörätiemerkinnät. Pyöräreitti muuttui juurakkoiseksi kinttupoluksi, jota ei voinut polkea ja ylämäkeä oli riittämiin. Välillä pyöräilimme pellonlaitaa ja välillä synkässä metsässä. Metsä oli niin tiheä, että auringonsäteet eivät yltäneet sinne. Matka taittui todella hitaasti ja tapasimme saksalaisen naisen, joka oli asunut Jyväskylässä yli 20 vuotta ja puhui sujuvaa suomea. Hän oli reissussa autistisen lapsenlapsenssa kanssa. Sillä välin kun me juttelimme, ryski poika, noin 17 –v, puskissa ja tuli välillä repimään isoäitiänsä. Kauaa emme voineet jutella, poika hermostui täysin ja tämän parin oli jatkettava matkaansa. Samalla reitillä olivat kuitenkin mutta päinvastaiseen suuntaan eli vastatuuleen.

Fürstenberg/Havelin jälkeen nousua oli vielä muutama kilometri yhtä mittaa ja Ville polki ihan innoissaan. Oli vikatikki asentaa nopeusmittari Villen pyörään, hän jahtasi nopeusennätyksiä ja koitti koko ajan päihittää edellisen päivän. "Vauhtia mutsi, nyt on vasta 25 km/h, pole, pole!!" Voin kertoa. Päivämatka Zehdenickiin meni nopsasti, aamupäivä yhtä nousua ja iltapäivä yhtä laskua kymmeniä kilometrejä. Ja p…le, majoituspaikkamme ei ollut huomioinut meidän varaustamme ja pienen sanasodan jälkeen omistaja hommasi meille toisen majapaikan kaupungin keskustasta. Kaupunki oli tylsä, ränsistynyt ja siellä ei ollut mitään nähtävää.

Sachsenhausenin kauhut

Aamulla suoriuduimme aikaisin liikkeelle. Määränpäänä oli Oranienburg ja olimme siellä jo ennen yhtätoista. Heitimme tavarat pikkuhotelliimme kaupungin laidalla ja hyppäsimme takaisin polkimille. Oranienburgissa on upea historiallinen keskusta, barokkipalatsi, jonka prinsessa Louise Henriette rakennutti 1600-luvun puolivälissä. Ei, emme suunnanneet palatsialueelle ensimmäisenä vaan natsi-Saksan aikaiselle Sachsenhausenin keskitysleirille. Se on yksi Saksan ensimmäisistä keskitysleireistä, perustettu jo 1933, ja sen käsittämättömät mittasuhteet, aukeat kentät, joilla natsit seisottivat vankejaan, kasarmialueet ja museo vetivät hiljaiseksi. Sodan jälkeen puna-armeija käytti keskitysleiriä erikoisvankileirinään. Nykyään se on muistomerkki ja museo. Kamala paikka.

Berliini, here we come!

Seuraava päivä oli lähes kuin voitonmarssia. Loppurutistus kulki leppoisissa maisemissa huvila-alueiden ja pientaloasutusten läpi ja lopulta suoraan Alexanderplatzille.  Ensimmäiseen baariin massiiviselle jäätelöannokselle. Pyöräilimme koko matkan huolimatta ensimmäisten päivien kovasta vastatuulesta ja kaatosateista. Niitä oli aika paljon mutta ne ovat taakse jäänyttä elämää. Nyt on helppo hymyillä. Kyllä tuntuu makealta!

 

 

Päivä

Päivämatka

Km

Kesto

Min. ja maks. nopeus

23.6.

Kööpenhamina, lentokenttä - Köge

50

 

-

24.6.

Köge - Casa Betula B&B, Faxe Ladeplads

59,3

 

-

25.6.

Faxe Ladeplads - Stege

54

 

41,5

26.6.

Stege - Nyköping Falster

43,3

3 h 54 min

-

27.6.

Bussi Nyköping Falster - Gedser

15

 

 

 

lautta Gedser - Warnemunde,

 

 

 

 

Pyöräily Warnemunde - Rostock

 

 

 

27.-29.6.

Rostock

 

 

 

29.6.

Rostock - Krakow am See

76,6

6 h

ei /38,4

30.6.

Krakow am See - Schwaan - Waren (Muritz)

47,4

3 h 35 min

13,2/30,4

1.7.

Waren - Wesenberg (lauttamatka Waren -

26,1

1 h 31 min

17,1/31,4

2.7.

Wesenberg - Zehdenick

60

 

 

3.7.

Zehdenick - Oranienburg

33,7

1 h 56 min

17,3/24.9

4.7.

Oranienburg - Berlin

54,9

4 h 32 min

12,0/30,4

Huh, kyllä tällä jaksaa!
Huh, kyllä tällä jaksaa!

Faktat:

  • Kokonaismatka: 520,3 km laukkujen kanssa kohteesta toiseen. Plus pyöräilyä kohteissa noin 120 km, yhteensä noin 640,3 km
  • Matkan tekivät Ville, 14-v ja Pirjo, 53-v.
  • Kartta: Radwanderkarte Radweg Berlin- Kopenhagen, hinta 9,95 € Amazonista tilattuna
  • IPadiin ladattuna: ADFC Bett und Bike –applikaatio, ilmainen
  • Reittisuunnittelussa käytin seuraavia portaaleja

ADFC –reittiportaali:

Bike Berlin – Copenhagen –portaali, ehdottomasti paras reittisuunnitteluportaali tälle matkalle:

Seurasimme pääosin merkittyä reittiä. Oikaisimme kerran Tanskan puolella ja pari kertaa Saksassa.


Majoitus

  • Tanska: 4 yötä B&B, löytyivät https://bedandbreakfast.dk/ ja varasin ne sähköpostitse.
  • Saksa: kaikki lukuunottamatta Berliinin majoitusta löytyivät ADFC:n Bett und Bike –hausta. Valitsin ne, jotka olivat lähimpinä reittiä ja varaukset tein suoraan sähköpostilla lukuunottamatta yhtä jonka varasin booking.comista. Bett und Bike –majoituskohteet tarjoavat aina lukittavan säilytyspaikan pyörälle, tarvittaessa pyöränhuoltoa ja tuhdin aamiaisen plus eväät, jotka teimme joka aamu.

Majoituspaikat merkkasin karttaan ja tulostin Google Mapsista lähestymiskartan.


Hyvää:

Helppo reitti ja kauniit maisemat. Tanska on pittoreski, rauhallinen ja pyöräilyreitit on erittäin hyvin merkitty. Pieniä majoituspaikkoja on paljon. Itä-Saksa on hiukkasen ränsistyneen oloinen, maisemat olivat kauniit ja erittäin vaihtelevat ja edelleen erittäin hyvät reittimerkinnät. Pitkien mäntyjen komistamia metsiä, huvila-alueita, järviä, pikkukaupunkeja, ihan kaikkea laidasta laitaan. Päällimmäiseksi jäi mieleen ruiskukka- ja unikkopellot ja rauhalliset puiden reunustamat pikkutiet. Berliiniä lähestyttäessä maisema muuttui ensinnäkin asutummaksi ja vauraamman oloiseksi.

Suositus:

Suosittelen reittiä helppoa, vaihtelevaa pyöräilyä hakevalle. Meri- ja järvimatkat tuovat myös väriä matkaan.  Valitsimme pyörämatkan suunnaksi pohjoisesta etelään, joka on vallitseva tuulensuunta. No, kävi vähän huono säkä. Tanskassa poljimme pari päivään todella kovassa vastatuulessa.

Huonoa:

En millään keksi mitään huonoa. Me nautimme koko matkasta jos nyt ei oteta mukaan aamuherätystä Helsingissä.

 

Mud, sweat and gears -työleirillä Walesissa

Raskas työ irrottaa pään parhaiten tylsistä konttoritöistä, niinhän se on. Niistä nautin kokonaisen viikon Stackpolessa vapaaehtoistyöleirillä Walesissa, Pembrokeshiressa. Matka sinne on pitkä, ilta on pitkällä ennen kuin pääsen majapaikkaan. Ensin Lontooseen,  bussilla Bristoliin ja loppumatka junalla Pembroke Dockiin, josta Mary noutaa minut ja muutaman muun matkalaisen.

1431736253740-973080-national-trust-images-john-millar
Stackpole Outdoor Learning Center, tukikohtamme koko viikon

Majapaikka on upea, suorastaan luksusta. Meillä on yhden hengen huoneet, mikä on jo poikkeuksellista. Aiemmilla työleireillä olen aina ollut kimppamajoituksessa, makuuhuoneissa, jotka on jaettu sukupuolen mukaan. Iso keittiö ja seurustelutiloja riittävästi.Yes, vähentää kärhämiä merkittävästi ja parantaa tunnelmaa.

Leiriporukka on sekalaista seurakuntaa. Parikymppisestä tytöstä yli 7-kymppiseen pariskuntaan ja kaikkea siltä väliltä. Leirin ohjaajina toimivat Lesley ja Mary, joka mahdollisesti on puhelian ja touhukkain ihminen, jonka olen kuunaan tavannut. Suu käy ja nainen pyörii kuin väkkärä, jähmettyy ja jatkaa väkkäränä.  Oolrait, tällä porukalla mennään, hyvältä vaikuttaa. Työnjohtajana on Alex, todeksi muuttunut metsuriseksuaali.

Ilta kuluu ruokaa tehdessä, keittiövuorot jaetaan ja jokaiselle napsahtaa erilaisia velvollisuuksia. Aamias-, lounas- tai illallisvuoro. Rullaavalla listalla on jokaiselle vähintään kolme kertaa viikossa joku vuoro. Työvuorossa on kerrallaan aina kolme. Velvollisuuksiin kuuluu pöydän kattaus, ruuan laitto ja tarjoilu, siistiminen ja tiskaus. Yhtenä päivänä viikossa on lisäksi full english breakfast, joku onnekas tiimi paistaa munat ja makkarat ja muut tilpehöörit. Siinä sivussa seurustellaan ja tutustutaan. Joukossa on pari hiljaista, vanhempaa miestä, itsevarman oloinen sirkustaiteilijanainen, armeijasta kotoutunut, keski-ikäinen mies, muutamia nuoria miehiä ja aivan upea vanhempi pariskunta Liverpoolista. Ammatit ovat laidasta laitaan, yliopistoihmisistä putkimiehiin ja siltä väliltä.

sillanrakennustarvikkeita
Muutama kunnon palkki tarvittiin sillanrakentamiseen. Oli aikamoinen urakka kantaa tämä ylös savista rinnettä. 

Ensimmäinen aamu koittaa ja vettä sataa kaatamalla. Sadetta on kestänyt koko yön ja synkät pilvet roikkuvat alhaalla. Ei puhettakaan, että tämä sade taukoaisi ihan kohta. Olen ihan varma, että nyt koitti vapaapäivä mutta vielä mitä! Alex pelmahtaa ovesta ja ei muuta kuin käskynjaolle. Voimme joko kävellä tai pyöräillä parin kilsan päähän työmaalle. Työmaa on kuulemma maastopyöräilyreitin rakentaminen. Sen enempää emme siitä saa tietää. Lampsimme pyörävarastolle, josta saamme fillarit ja jatkamme työkaluvarastolle, josta pakkaamme hakkuja, lapioita, kottikärryjä ja sun muuta raivaustilpehööriä Alexin autoon. Ja sitten matkaan. Kaatosateessa.

img_0882
Pyörät lavalle ja mars kävelemään työpaikalle. Alex pakkaa meille fillarit paluuta varten.

Perillä odottaa kusinen yllätys. Raivattava alue on syvällä metsässä ja jatkoa aiemmin raivatulle lyhyelle reitin pätkälle. Alex selostaa, että tavoitteena on seuraavien vuosien aikana raivata alueelle muutama kilometri uutta maastopyöräilyreittiä. Ensimmäinen, mutkikas pätkä on valmistunut viime vuonna ja meidän on tarkoitus raivata muutama sata metriä lisää. Katsastamme mudassa liukastellen lähtöalueen ja tarvomme metsätietä tulevan reitin loppupäähän. Metsätien oikealla puolella kohoavassa rinteessä on myrskyn kaatama metsä, jonka alla versoo ja puskee ihmisten ilmoille iso ryteikkö. Ryteikön kruunaa joka puolelta tursuava piikikäs kasvi. Tuleva reitti kulkee rinteessä tämän ryteikön läpi. Voi h—-i!

lisaa-raivaustoita
Aurinko paistaa jo ja ryteikkö on jo raivattu pois

Mitäs siinä, töihin ja hakku heilumaan. Kaksi ensimmäistä päivää vettä  tulee kaatamalla ja joka aamu marssimme töihin ja takaisin sateessa. Ruokatauolle yritämme virittää suojaksi pressun mutta se homma ei mene ihan putkeen. Ryteikössä on kaikenlaisia koloja ja suojaudumme välillä kaatuneiden puiden juurakkojen alle.  Punertava muta töhrii vaatteet, kengät ja iltaisin pesemme sitä pois letkulla pihamaalla. Ei yhtään hauskaa, ei yhtään. Ingrid kannustaa minua kuvailemalla brittien suhdetta säähän. Täällähän sataa aina, joten piknikillekin mennään sateella, koska muuten ei mentäisi ikinä. Sepä mukavaa!

Kolmantena päivänä sää muuttuu. Aurinko paistaa repeilevien pilvien takaa ja puolilta päivin se kuumentaa jo kunnolla. Mahtavaa. Muta ei suinkaan hetkessä kuiva ja liukastelemme välillä oikein kunnolla. Mutta, homma etenee. Raahamme kaatuneiden puiden runkoja pois, kaivamme kiviä, revimme juurakoita ja kaivamme mutaa. Pikkuhiljaa tilalle syntyy polku. Uskomatonta. Ensin sata metriä ja sitten toinen sata. Mielihyvä täyttää mielen. Koeajamme sitä välillä, korjailemme ja teemme kallistuksia. Lähes kaikki jaksavat, yksi lusmu löytyy porukasta mutta toisten hyvä yhteishenki ja kannustus kantaa ja auttaa jaksamaan. Parhaiten jaksavat reilusti yli 70 -kymppiset Ingrid ja David, jotka heittävät jatkuvasti kevyttä läppää, kuivaa brittihuumoria ja nostelevat siinä sivussa kiviä, lastaavat kottikärryihin ja kiikuttavat paikasta toiseen. Kunto on kuulemma tullut puutarhahommista.

Työ on tosiaan palkitsevaa, kättensä jäljen näkee joka ilta ja pikkuhiljaa maastoon muotoutuu polku. Porukka on todella mukavaa lukuunottamatta sirkustaiteilijaneitiä, josta kuoriutuu todella hankala viikon kuluessa. Porukasta puolet on vegaaneja ja sitä myötä illalliseksi on aina tarjolla vegaanivaihtoehto. Vegaanimakkaroista sukeutuu välillä kunnon kiista.  Hän kerää itselleen jääkaapista kaikki vegaanimakkarat, niitä on paljon,  ja piilottelee niitä muilta. Niihin ei saa koskea -ne ovat hänen – hän on VEGAANI!!!! Muut eivät ole aitoja vegaaneja!!! Ei saa koskea. Leirin järjestäjä hankkii meille eväät, kukaan ei ole tuonut omia eväitään ja parin päivän välein haetaan paikallisesta Tescosta lisää täydennystä. Ja evästä on enemmän kuin riittävästi. Ei ole siis mitään tarvetta tapella ruuasta. Kysymys onkin siitä, että hän on mielestään ainoa aito vegaani ja muut esittävät vegaaneja. Koitapa siinä sitten sovitella. Onneksi ei ole minun homma vaan Mary ja Lesley vääntävät hänen kanssaa päivittäin.  Pikkuhiljaa meille valkenee, että hänen juttunsa eivät ole muutenkaan täysin totta. Jutuissaan hän on sirkuksen akrobaatti ja aika kömpelö, jäykkä ja jaksamaton on neiti akrobaatiksi. Meitä on moneen junaan.

Ruokaa on riittävästi mutta herkulliseksi sitä ei voi mitenkään sanoa. Valtavasti valkoisia jauhoja, makeata ja hyvin brittimeininkiä. Aamiaiseksi valkoista leipää, paistettua munaa ja teetä. Aamiaisvuorolaiset paahtavat pinoittain valkoisia toasteja. Jogurttia ja muroja. Vihanneksia pyydän erikseen hankkimaan, niitä ei muuten tarjota. Mutta kun niitä on tarjolla, ottavat muutkin niitä. Lounaan pakkaamme mukaan. Valkoisia kolmioleipiä, välissä majoneesia ja tonnikalaa, kinkkua tai juustoa. Suklaapatukoita riittävästi ja termari täyteen teetä. Minä teen itselleni sitkeästi reilun salaatin, nappaan pari keitettyä kananmunaa ja vielä voileipiä. Raskas työ syö energiaa enkä mitenkään tajua miten toiset jaksavat parilla voileivällä ja suklaapatukoilla. Illalliseksi laitamme salaatin, pääruuan ja jälkiruuan. Meille tarjoillaan lisäksi viiniä ja olutta.

Neljäntenä päivänä pidämme välipäivän ja meille on järjestetty mahdollisuus lähteä joko meri- tai maastopyöräretkelle. Maastopyöräily on se mitä olen tullut hakemaan ja niinpä valitsen sen. Alex lähtee meille oppaaksi ja suuntaamme muutaman kymmenen kilsan päähän mp-keskukseen. Valitsemme ensin sinisen reitin ja jumalauta, mikä vauhtirata. Kapea, sorattu ja maan pinnasta korotettu rata kumpuilee vuoren rinteessä ylös alas ja totean varsin pian, että tässä on pakko mennä lujaa jos meinaa pysyä radalla.  Alamäkeä alas, vauhdilla ylös, hyppy ja onnella osuu joka kerta radalle takaisin ja ei muuta kuin seuraavaan hyppyyn. Kantti ei kestä tulla kallistuksista täysillä mutta kivaa on. Minusta sukeutuu porukan rämäpäisin ajaja. Onnistumisen, ulkoilun ja vauhdinhurman tuottamassa endorfiinihuumassa päätämme vielä kokeilla punaista rataa, joka osoittautuu vaikeaksi. Rata on v—maisen kivikkoinen, juurakkoinen ja siinä on jyrkkiä käännöksiä muutaman kymmen metrin välein. Ei puhettakaan, että kukaan meistä pääsisi samaan vauhtiin. Pääsemme sen kuitenkin melkein vaurioitta alas, yksi lensi polulta metsään ja sai kunnon tällin selkäänsä, ja käymme vielä kurkkaamassa yhtä musta radan laskua. Se on ihan sama kuin menisi valtavan sorakuopan harjalle ja tulisi sitä alas lähes pystysuoraan. Ihmettelemme tovin miten kukaan voi tulla tuosta alas, not my cup of tea. Rapaisina poljemme vielä kilpaa parkkipaikalle. Rapakuntoinen akrobaatti jää kauas jälkeen ja antaa meille kipakkaa palautetta jättämisestä.